Ice skate or die!

Ostin tänään ensimmäiset luistimet sitten ala-asteen. Jos blogi pysyy jatkossa hiljaisena, niin tulkaa kyselemään tuolta NHL:stä.

Edellisestä luikkarointikerrastani taitaa olla jo kymmenkunta vuotta. Yläasteella luistimet mahtuivat koululaukkuun vain harvoin, sillä hyötykuormani oli tulla täyteen jo pelkästään tukkani ja farkkuliivini bändimerkkien painosta. Sanalla sanoen vaalin ankaran hevimetallinuorukaisen imagoani niin tarkasti, etten kokenut liikuntaa missään muodossaan arvolleni sopivaksi. Jos liikuin, liikuin mopolla ja jos juoksin, juoksin poliisia tai nuorten tyttöjen vihaisia isiä karkuun. Kummastipa muuttuu aika.

Pelkkien luistinten kanssa en kaupasta poistunut, sillä tarttuipa sieltä mukaan yksi pari juoksukenkiäkin. Villinä jätkänä valitsin 1000-sarjan Asicsit, jollaisia olen aiemmin omistanut vain noin kuusisataa paria. Lady of the house diagnosoi tämän vaniljasyndroomaksi; jäätelökioskille mennessä päätät, että tällä kertaa kokeilet jotain ennennäkemätöntä lakritsi-nougat-päärynä-tiikerikuningatar-appelsiinisorbetti-homejuusto-röstiperuna -erikoisjäätelöä, mutta päädyt lopulta kuitenkin ostamaan yhden pallon vaniljajäätelöä. Toisaalta liekö tuolla väliä, jos vaniljajäätelö maistuu parhaiten.

Tänään ajattelin viedä luistimeni neitsytmatkalle Kirkkopuiston jäälle, ja mikäli kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti pysyn pystyssä enkä murra luitani, suutan huomenna viikon toiselle pitkikselle. Jännityksellä odotan seuraavaa raporttiani.

Raju väite hätkähdyttää: näkikö urheilija todella terveen päivän?

Blogimme uutis- ja urkintaosaston saapuneiden lukuisten nimettömien yleisövihjeiden mukaan nuori kymenlaaksolainen juoksijamies olisi eilen keskiviikkona nähnyt terveen päivän. Aktiivisen etsintätyön jälkeen saimme haltuumme nuorukaisen puhelinnumeron ja kyselimme tältä tarkempia tietoja huhusta.

"Totta se on, eilen ei sattunut mihinkään", kotkalaismies vastaa ja tarkentaa, ettei itsekään kykene uskomaan tapahtunutta todeksi. "Kyllähän tää ihan käsittämättömältä tuntuu, kun viimeiset viisi vuotta on jotakin jäsentä päivittäin kolottanut, kivistänyt, tai koskenut, ja nyt äkkiä tuntuukin ihan hyvältä". Tervejalkainen juoksija, cursor sanus pedes, on kansainvälisestikin harvinaislaatuinen ilmiö, jollaista tavataan globaalisti vain joitakin kappaleita vuosisadassa. Viimeisimmät havainnot ovat Meksikon olympialaisista vuodelta 1968.

Jalat joita ei särkenyt

Nuorukaisella on omat teoriansa siitä, mistä tämä koko globaalia juoksukansaa kohahduttava äkillinen terveyskohtaus voisi johtua: "Mulla on tässä takana nyt kaksi lepopäivää, kun koko tiistai meni opiskeluhommien parissa, ja eilenkin piti vielä koulun jälkeen matkustaa neljä tuntia junalla. Ja maanantain pitkiksen jälkeen muistin ihan venytelläkin, että oisko se sitten se mikä tän tekee", mies pohtii mutta lisää kuitenkin, ettei ehdi kauaa nauttia kivuttomista koivistaan, aikomuksena kun on suunnata takaisin lenkkipoluille jo tänään. "Kyllä mä jo tänään ajattelin juosta, ja huomenna ja lauantaina kanssa."

Näin ylimalkaisesti suhtautuu siis tämä anonymiteetistaan tiukasti kiinnipitävä nuori kotkalaiskipittäjä alaraajojensa hyvinvointiin. Been there, done that, tuumaa hän ja lähtee ortopedinsä neuvoja uhmaten ulos nielemään kilometrejä. Tuskinpa muistaa edes venytellä tai harkita urheiluhierojien tarjoamia lukuisia erilaisia palveluvaihtoehtoja. Sietäisin hävetä.

Tapahtui kerran kenkäkaupassa

Kävin tänään koulun jälkeen katsastamassa paikallisen urheiluliikkeen juoksukenkävalikoiman. Tarkoitukseni oli tarkastaa, josko kauppias olisi kaikessa kaukonäköisyydessään ymmärtänyt tilata hyllyynsä parin Adidaksen Boston-tossuja juuri minulle sopivassa koossa. Olin näet kovasti kiinnostunut kyseisistä kengistä, eikä ajatus ostotoimenpiteestäkään tuntunut mahdottomalta.

Ilokseni sainkin huomata, että urheilukaupan hyllyä koristi kauniisti neonvihreänä hehkuen juuri etsimäni kenkäpari. Valitettavasti näytillä ollut mallikappale oli koripalloilijoille ja muille luonnonoikuille suunnattua kokoa, joten päätin kysyä joltakulta liikkeessä työskentelevältä asiakaspalvelun ammattilaiselta, josko tällä olisi inhimillisemmin mitoitettuja Bostoneita varastossa. Tämä oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä suurin osa myyntihenkilökunnasta ei tuntunut olevan siellä missä minä olin, eli siis sisällä kaupassa. Kun pitkällisten etsintöjen jälkeen lopulta sain kenkäkauppiaan näköpiirini, oli oloni onnellisempi kuin Henry Morton Stanleylla aikanaan. A shoesalesman, I presume? Myyjän kanssa käymäni keskustelu oli liiottelematta seuraavanlainen:

-Terve! Olisikohan sulla näitä Bostoneita koossa 42 tai 43?

- En tiiä.

-No voisitkohan tarkastaa?

-...

-Ei ollu ku isoja kokoja.

-Osaatko sanoa onko teille tulossa näitä lisää?

-En tiiä.

-No tietäisköhän joku sun työkaveri.

-...

-No ei nekään tienny.

Kiitin kauniisti ja painuin liikkeestä kansankielisesti ilmaistuna ns. vittuun kiroten kokemaani vääryyttä. Käsittämätöntä menomeininkiä. Liiketalous on minulle vieras ala enkä pidä itseäni kummoisenakaan myyntimiehenä, mutta käsittääkseni hyvään yritysprotokollaan kuuluu asiakkaan aktiivinen palveleminen ja vaihtoehtoisten tuotteiden tarjoaminen silloin, kun ensiksi haluttua tavaraa ei löydy suoraan varastosta. Koska näin ei kuitenkaan tapahtunut, ei hiertänyt jalkojani Boston eikä roikkunut tukasta roston, kun mennä viipotin kotiin mököttämään. 

Himassa vedin vanhat Asicset kostoksi jalkaani ja lähdin lenkkeilemään. Sää oli tähän tarkoitukseen mitä epäotollisin, sillä äkäinen viima pöllytti lunta ja heikkorakenteisimpia jalankulkijoita silmilleni, mutta lailla tiikerin taivalsin läpi tuulen ja tuiskun vaaroja kaihtamatta. Alkuperäinen tarkoitukseni oli vauhtileikitellä noin tunnin verran, mutta loppujen lopuksi juoksinkin hieman tavallista pitemmän pk-lenkin. Matkaa kertyi 14 kilometriä ja aikaa tuhraantui 1:17, mikä oli noissa olosuhteissa ihan hyväksyttävä tulos.

Apu tulee internetistä

Niin kuin hyvin tiedetään, ovat internetin keskustelufoorumit kaikkivaltiaita, kaikkitietäviä ja kaukaa viisaita. Tämän vuoksi ajattelin minäkin luottavaisin mielin ottaa käyttööni harjoitusohjelman, jonka löysin eräältä suomalaiselta juoksupalstalta.

Juoksuharjoitusteni perimmäisin ongelma lienee se, että juoksen paljon, mutta en tarpeeksi vaihtelevasti. Usein käy niin, että tahkoan kolme kertaa viikossa saman yhdentoista kilometrin lenkin samalla tahdilla aina maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin, jonka jälkeen käyn lauantaisin hölköttelemässä aina samana toistuvan tasatahtisen kahdenkymmenen kilometrin kierroksen. Kaupunginvaihdokset saattavat tuoda pientä vaihtelua muuten kalkkeutuneisiin rutiineihini, mutta edellä mainittu kierto toistuu kerrasta toiseen niinä viikkoina, jotka vietän kokonaisuudessaan Kotkassa. Niinpä ajattelin, että harjoitusohjelmaa seuraamalla voisin hieman monipuolistaa juoksuharjoitteitani, sillä omatoimisesti se tuntuu olevan kovin vaikeaa.

Ohjelma itsessään vaikuttaa juuri passelilta mun tarkoituksiini. Lenkkikerrat ja kilometrimäärät ovat melko tarkalleen samoja kuin nykyisenikin, mutta harjoitteet itsessään ovat paljon vaihtelevimpia. Joudun tosin räätälöimään harjoitteluaikataulua hieman menojeni mukaan, sillä viikoittainen paikkakuntien välillä suhaaminen ja muut kiireet tiputtavat usein monta päivää pois viikottaisesta juoksukalenterista. Tälläkin viikolla saan mielikuvaharjoitteisiin ainakin keskiviikkona, torstaina ja sunnuntaina. Totta kai lenkkeily onnistuisi ainakin periaatetasolla myös matkustuspäivinä, mutta neljän-viiden tunnin junamatkan jälkeen juoksutreeni harvoin pyörii päällimmäisenä mielessä.

Viime keväällä juoksin Rotterdamin maratonilla ajan 4:09, jota toivoisin nyt Hampurissa keventäväni ainakin kymmenellä minuutilla. Lähdin itseasiassa Rotterdamin kisan jälkeen seuraamaan samalta nettisivulta löytämääni kolmen ja puolen tunnin harjoitusaikataulua, mutta huomasin pian tehneeni kovastikin kehnon päätöksen; kyseinen juoksuohjelma ja silloinen kuntotasoni eivät täysin kohdanneet (lue: ohjelma oli tehty oikeasti hyväkuntoisille), joten kävi niin, että parin viikon jälkeen kehoni kaikki mittarit näyttivät punaista ja mielialabarometri mittasi maailmanlopun lukemia.

Ajattelin tänään illalla lähteä testaamaan, josko tämänkertainen ohjelmavalintani osuisi paremmin kohdalleen. Ennen sitä joudun kuitenkin hikoilemaan hetken opintojeni parissa. Syke kovenee niidenkin kanssa.

Katse kohti mennyttä

Kuin tiimalasin hiekka ehtyy, on elämämmekin päivien viemää. Näin alkavat sekä amerikkalaisten kotirouvien suosikkisarja Päivien viemää että tämänpäiväinen blogikirjoitukseni. Päivieni lisäksi myös viikko alkaa olla luettu, jonka vuoksi ajattelin näpytellä jonkinlaisen yhteenvedon seitsemän edellispäivän urheilutapahtumista.

Maanantaina kävin lenkillä. En voi kertoa tarkemmin missä juoksin ja kuinka kauan matkoillani viivyin, sillä en sitä enää itsekään muista, mutta kuvittelisin, että tein lyhyen kovavauhtisen lenkin. Muistan kuitenkin, että lenkkini tapahtui Kotkan kaupungissa, jossa oli käsittämättömän kylmää ja pimeää, enkä nyt välttämättä puhu säästä. Tiistaina juoksin kommandopipoepisodin siivittämänä noin kahdentoista kilometrin verran. 

Keskiviikkona siirryin rautatieverkostoa apunani käyttäen meren rannalta Saimaan rannalle, enkä näin ollen koulun ja matkustuskiireiden vuoksi ehtinyt lenkkeilemään. Keskiviikon kohdalle merkitsemme siis lepopäivän.

Torstaina juoksin ensimmäisen tavallista pidemmän lenkkini moneen viikkoon. Kunnon pitkiksestä ei ihan voida puhua, mutta sain sentään jaloistani irti enemmän kuin sen tavanomaisen kympin, mikä tuntuikin aika piristävältä. Alunperin tarkoitukseni oli käydä juoksemassa jonkunsorttinen lenkki myös seuraavana päivänä, mutta koska perjantain pakkaslukemat olivat tippuneet kolmenkymin pahemmalla puolelle, päätin suosiolla siirtää urheilusuoritukseni seuraavaan päivään. Ulkoilutin itseäni kuitenkin sen verran, että ostin Intersportista uudet talvikintaat ja parin juoksusukkia. Raha paloi, kalorit eivät. Lauantaina juoksin vielä kolmisentoista lisäkilometria, mutta sunnuntain pyhitin levolle.

Yhteensä tällä viikolla kertyi mittariin siis noin viitisenkymmentä kilometriä. Vaikka lukema ei olekaan mitenkään päätä huimaavan suuri, tuntuu sekin jo pirun hyvältä. Näyttäisi siltä, että olen saanut polvikivun peikon viimeinkin selätettyä, ja se jos joku hymyilyttää. Täytyy toivoa, että saisin tulevilla viikoilla lisättyä harjoituskertoja vielä vaikka yhdellä ja samalla hieman monipuolistettua tätä treeniohjelmaa.

Kaikilla viikon lenkeillä oli jalassa aiemmin hehkuttamani Adiokset. Täytyy toivoa, että saisin tämän blogini kautta vähän tarkemmin pidettyä kirjaa siitä, millä tohveleilla mikäkin lenkki on juostu. Isot pojat kylillä huutelivat, että niin kannattaa tehdä.

Torstain puolipitkä

Kävin tänään juoksemassa ensimmäisen vähän tavallista pidemmän lenkkini melkein kuukauteen. Kilometrejä kertyi reilut 17, joten ihan varsinaiseksi pitkikseksi tuota tämänpäiväistä pyrähdystä ei vielä kehtaa kutsua, mutta se oli kuitenkin selkeästi pisin lenkkini polvikikkailujen jälkeen.

Juoksu sujui pääasiassa ihan mukavasti. Lämpömittari näytti kahdeksaatoista pakkasastetta, mutta koska olin liikkeellä vielä melko inhimilliseen kellonaikaan, lämmitti aurinko menoa mukavasti. Kipakan pakkaskelin ja auringonpaisteen vuoksi lenkkimaisemat olivat kohdallaan; intomielisemmän juoksijan mieleen olisi saattanut juolahtaa vaikka jäädä hetkeksi ihailemaan sulana höyryävää Saimaata ja udun takaa nousevaa Olavinlinnaa, mutta perisuomalaisena mutrujörrikkänä tyydyin vain vauhdista toteamaan että kivalta näyttää.

Mertalan kaupunginosassa olin kolaroida muodikkaisiin toppa-asuihin pukeutuneiden huligaaninuorten kanssa, jotka kaupungin omaisuutta halventaen laskivat kalliilla lumilaudoillaan pitkin rappusten kaiteita. Onko mokomaa ennen kuultu! Minun nuoruudessani keskityttiin vain suojeluskuntatyöhön ja lukupiireihin. Onneksi pojat olivat sentään pukeutuneet lämpimästi ja vetäneet pipot korville. Muuten voisivat vaikka vilustua.

Saavuttuani kaupungin itäpuolelta takaisin sivistyksen pariin päätin käydä nopeasti kiertämässä yhden kierroksen verran Sulosaaren kuntoradalla. Typerämpää päätöstä olisin tuskin voinut tehdä, sillä sain huomata, että rata oli lumisateen jäljiltä kehnossa kunnossa eikä aurinkokaan sitä lämmittänyt. Umpihangessa harppoessani aloin hikoilla, ja kuten kaikki pakkasella hikoilleet tietävät, on hikoilu ensimmäinen askel kohti infernaalista palelua. Parin kilometrin pituisen lenkin kiertäminen huulet sinisenä oli hidas ja epämiellyttävä kokemus, joka vei puhdin jaloistani melkein koko loppulenkin ajaksi. Sulosaari ei osoittautunut nimensä veroiseksi.

Kotona fiilis oli kohdallaan. Vaikka 17 kilometrin hölkkä ei vielä ihan pitkän lenkin kriteereitä täytäkään, oli tämänpäiväinen pyrähdys jonkunsorttinen osoitus siitä, että aiemmin kipuillut polvi alkaa olla jo kuntoutunut. Suihkun jälkeen ajattelin palkita itseni oluella, mutta koska jääkaappi ammotti tyhjyyttään, jouduin tyytymään hanaveteen. Köyhät ovat köyhän eväät.

Tänään soi korvalappustereoissa The Black Keys, asiallinen rokkibändi amerikanmaalta. Kuuntele ja nauti:

Parempi kenkä, parempi mieli

Niin kuin ainut aktiivinen lukijani tietää, lupasin kirjoittaa uusista juoksukengistäni syväluotaavan analyysin joskus tulevaisuudessa. Naiset, herrat ja juoksijat: the future is now!

Kenkäkaupasta valikoitui mukaan pari Adidaksen valmistamia Adios 2-tossuja. Ajattelin, että vaihteen vuoksi olisi kiva koittaa jalkaan vähän kevyempää kenkää, sillä aiemmin oli juossut käytännössä katsoen pelkästään Asicsen 1150-tossuilla, jotka ovat rakenteeltaan melko järeät ja jäykät. Muutamaan otteeseen olen tosin hairahtanut kokeilemaan jotakin toista saman valmistajan mallia, mutta olen kuitenkin aina nopeasti palannut takaisin viiskymppisten pariin. Koska Asicselta ei löytynyt himoni tyydyttävää kevytkenkäisempää vaihtoehtoa, jouduin ensimmäistä kertaa koko juoksu-urani aikana vaihtamaan kenkämerkkiä. 

Kuva: Adidas

Tämä oli pieni askel ihmiskunnalle mutta suuri juoksijalle, sillä tuskin mikään muu kertoo juoksijasta yhtä paljon kuin tämän kengät. Yksinkertaisia japanilaisvalmisteisia kenkiä käyttävät ne, jotka juoksevat hartaasti mutteivät tahdo tehdä itsestään suurta numeroa, kun taas esimerkiksi eriskummalliset varvastossut löytävät tiensä todennäköisimmin kokeilunhaluisten seikkailijasielujen jalkoihin. Tuulitunnelissa testattuja erikoisvalmisteisia kisakenkiä käyttävät jäntevät puoliammattilaiset siinä missä tv-mainostetut easyTone-treenitossut pölyttyvät helposti höynäytettävien pölkkypäiden vaatekaapissa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta en jatka.

Ensivaikutelma kengistä oli melko hämmentävä. Tossut tuntuivat niin käsittämättömän kevyiltä, että vedin ne ensimmäistä kertaa jalkaani äärimmäistä varovaisuutta ja suurta harkintaa käyttäen, sillä pelkäsin niiden hajoavan punertavaksi pölyksi yhdenkin hätäisen liikkeen seurauksena. Kun otin ensimmäiset juoksuaskeleet kaupan lattialla yllätyin siitä, kuinka tukevalta jalkineet tuntuivat niiden keveydestä huolimatta. Ostopäätös sinetöityi melko nopeasti, vaikka vielä hieman jännitinkin uuteen merkkiin siirtymistä.

Alkuun hieman mietitytti kuinka kengät soveltuvat talvikeleille, mutta jo ensimmäisellä lenkillä kävi selväksi, että moiset epäilykset olivat turhia. Pohjan kuviointi on melko kevyehkö, mutta ainakaan toistaiseksi en ole huomannut mitään suurempia pito-ongelmia. Liekö syynä Continentalin mysteerinen taikakumi, josta pohjat on ainakin mainsolätkän mukaan valmistettu.

Juostessa kengät rullaavat hemmetin hyvin ja hanakasti. Tekisin melkein mieli kuvitella, että Adiosten myötä juoksuvauhtikin olisi hieman kasvanut, vaikka se lieneekin lähinnä yltiöpositiivista toiveajattelua. Niin tai näin, tuntuu askellus ainakin aiempaa kevyemmältä.

Tossujen sisäänajo on yhä hieman kesken, enkä ole vielä ehtinyt juosta niillä yhtään varsinaista pitkistä. Toisin kuin Asicsini aiemmin, tuntuvat nämä kengät asettuvan jalkoihin sopivaksi nopealla tahdilla. Yleensä olen mallista riippumatta huomannut uusien kenkien puristavan vasemman jalan jalkapöytää muutaman ensimmäisen juoksukerran ajan, mutta tämän parin kanssa en ole huomannut edes viitteitä mokomasta vaivasta. Toki kestää aikaa, että jalkani tottuvat kenkiin ja kenkäni jalkoihin, mutta ainakin toistaiseksi olen selvinnyt ilman mainittavimpia kasvukipuja.

Parin viikon perusteella Adiokset vaikuttavat niin hyviltä, että peruspessimistisenä luonteena pelkään niiden pian murtavan jalkapöytäni tai vähintään ratkeavan saumoistaan. Kevyt rakenne pistääkin kieltämättä miettimään, ehtiikö kengälle kertyä yhtä paljon kilometrejä kuin aiemmille tossupareilleni, mutta siihen osaa vastata vain aika. Tällä hetkellä en kuitenkaan voi tehdä muuta kuin todeta, että tämän parempia kenkiä en ole koskaan omistanut. Suosittelen sullekin!

Rahat, henki tai ainakin parinkympin käteisnosto

Tänään oli niin kylmä että kiroilutti. En kuitenkaan antanut pakkasukon äkäilyn haitata juoksuaikomuksiani, vaan vedin ylleni kommandopipon sekä santsikierroksen kalsareita ja suuntasin lenkille. Nappasin pankkikortin taskuuni, sillä ajattelin samalla käydä nostamassa automaatista setelin tai kaksi.

Kun astuin sisään Nordean aulaan ja käänsin kurssini kohti automaattinurkkausta aloin ihmetellä, miksi sain pankkikansan jakamattoman huomion osakseni. Syy selvisi pian, sillä nostaessani rahakäteisvaroja huomasin unohtaneeni riisua kommandomyssyni, mikä antoi syyn epäillä, että kenties osa finansseistaan huolehtivista asiakkaista pelkäsi minun pian nostavan hieman rahaa heidänkin pörsseistään. Kukaan ei onnekseni yrittänyt suorittaa siviilipidätystä tai soittanut paikalle sinisiä virkaveikkoja, joskin kaikki tällaiset yritykset olisivat joka tapauksessa olleet turhia, sillä Kymenlaakson nopeimpana kollina olisin kadonnut pimenevään iltapäivään nopeammin kuin paperiteollisuus Myllykoskelta.

Juostessa kasvot peittävä hämärämiesmyssy tuli kuitenkin tarpeen. Lämpömittarini nopeahopea näytti seitsemäätoista pakkasastetta, jonka lisäksi myös Mussalon sataman tuulisukat heiluivat reippaasti kireässä talviviimassa. Tämä luonnollisestikin hidasti hieman askellusta ja teki erityisesti siltojen ylittämisesti melko epämiellyttävää. Tuulen vuoksi tarkoituksenani olikin aluksi hölkätä vain lyhyt piristävä lenkki, mutta loppujen lopuksi kilometrejä tuli mittariin kuitenkin melkein kaksitoista. Joskus näinkin päin.

Taisin jossain aiemmassa postauksessa mainita ostaneeni jokin aika sitten uudet kengät, ja jos en sanonut, niin nyt se on ainakin tehty. Jossain vaiheessa voisin kirjoittaa niistä hieman syvällisemmänkin analyysin, mutta tällä kertaa tyydyn vain toteamaan että perhana, teinpä hyvän ostoksen. 

Loppuun vielä ruotsalaisen rock-yhtye Kamchatkan hurjaa jytkytystä:

Raskas maksa, raskas matka

Eilisessä kirjoituksessani uhosin lähteväni tänään pitkälle lenkille. Suunnitelma itsessään oli mitä mainioin, mutta kävi kuitenkin niin, että toteutus ontui. Eilen illalla näet tapasin muutamia luokkatovereitani, ja yhdessä paransimme maailmaa ja ilahdutimme maksojamme tietäen, että tänään olisimme opiskeluvelvollisuuksista vapaita.

Aamulla herättyäni päätin vielä palkita itseni muna-makkara-aamiasella ja muutamalla paahtoleivänsiivulla, mikä oli tietenkin melko kehno ratkaisu juoksu-urakkaani silmälläpitäen. Kun lopulta pääsin ulos lenkkeilemään, oli vatsankupuni vielä pullollaan ja pääni hieman painava edellisillan hedelmällisten keskustelujen ja raskaiden ajatusten taakasta. Siksi kävikin niin, että viiden kilometrin mittapylväällä jalkani väsyivät ja mahani oli kääntyä ympäri, joten päätin kääntyä takaisin kotiin. Tämän taiston hävisin.

Päätökseni johti siihen, että piirsin Kotkan kaupungin kartalle kummallisen näköisen edestakaisen viivan. Jostain kumman syystä tällaiset "sinne-ja-takaisin"- tyyppiset lenkit ovat usein pirun tylsiä juosta. Mä pyrin useimmiten suunnittelemaan juoksureittini niin, että ne muodostavat jonkunsorttisen ympyrän, neliön tai kahdeksikon. Erikoista kyllä, mutta sellaiset lenkit tuntuvat paljon mukavammilta ja motivoivimmilta juosta, kun taas suorista, edestakaisista lenkeistä tulee tylsä suorittamisfiilis.

Oheinen kuva on screenshotti MapMyRun-nimiseltä internetsivulta, joka on ihan mukava työkalu lenkkimatkojen mittaamiseen ja uusien reittien suunnitteluun. Erityisen mukava se on mun kaltaisilleni perusnegatiiviselle teknologialaihialaisille, jotka eivät suostu käyttämään rahojaan matkaa mittaaviin älypuhelimiin, footpodeihin tai mihinkään muuhunkaan (turhaan ja kalliiseen) GPS-hapatukseen. Ohjelma löytyy osoitteesta www.mapmyrun.com, ja sitä voi käyttää suoraan nettiselaimessa. Koneelle ei siis tarvitse latailla mitään, ja käyttökin on ilmaista. Nyt kelpaa!

Juoksentelun ohessa kuuntelin tänään Sinuhe egyptiläistä äänikirjana, minkä myöntäminen todennäköisesti karistaa viimeisetkin rippeet hurjan kovisjätkän maineestani. Kun Sinuhe loppui, laitoin korvalappuihin rajua rokinjytkettä. Tässä Clutch, maailman paras bändi: