Tapahtui kerran kenkäkaupassa

Kävin tänään koulun jälkeen katsastamassa paikallisen urheiluliikkeen juoksukenkävalikoiman. Tarkoitukseni oli tarkastaa, josko kauppias olisi kaikessa kaukonäköisyydessään ymmärtänyt tilata hyllyynsä parin Adidaksen Boston-tossuja juuri minulle sopivassa koossa. Olin näet kovasti kiinnostunut kyseisistä kengistä, eikä ajatus ostotoimenpiteestäkään tuntunut mahdottomalta.

Ilokseni sainkin huomata, että urheilukaupan hyllyä koristi kauniisti neonvihreänä hehkuen juuri etsimäni kenkäpari. Valitettavasti näytillä ollut mallikappale oli koripalloilijoille ja muille luonnonoikuille suunnattua kokoa, joten päätin kysyä joltakulta liikkeessä työskentelevältä asiakaspalvelun ammattilaiselta, josko tällä olisi inhimillisemmin mitoitettuja Bostoneita varastossa. Tämä oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä suurin osa myyntihenkilökunnasta ei tuntunut olevan siellä missä minä olin, eli siis sisällä kaupassa. Kun pitkällisten etsintöjen jälkeen lopulta sain kenkäkauppiaan näköpiirini, oli oloni onnellisempi kuin Henry Morton Stanleylla aikanaan. A shoesalesman, I presume? Myyjän kanssa käymäni keskustelu oli liiottelematta seuraavanlainen:

-Terve! Olisikohan sulla näitä Bostoneita koossa 42 tai 43?

- En tiiä.

-No voisitkohan tarkastaa?

-...

-Ei ollu ku isoja kokoja.

-Osaatko sanoa onko teille tulossa näitä lisää?

-En tiiä.

-No tietäisköhän joku sun työkaveri.

-...

-No ei nekään tienny.

Kiitin kauniisti ja painuin liikkeestä kansankielisesti ilmaistuna ns. vittuun kiroten kokemaani vääryyttä. Käsittämätöntä menomeininkiä. Liiketalous on minulle vieras ala enkä pidä itseäni kummoisenakaan myyntimiehenä, mutta käsittääkseni hyvään yritysprotokollaan kuuluu asiakkaan aktiivinen palveleminen ja vaihtoehtoisten tuotteiden tarjoaminen silloin, kun ensiksi haluttua tavaraa ei löydy suoraan varastosta. Koska näin ei kuitenkaan tapahtunut, ei hiertänyt jalkojani Boston eikä roikkunut tukasta roston, kun mennä viipotin kotiin mököttämään. 

Himassa vedin vanhat Asicset kostoksi jalkaani ja lähdin lenkkeilemään. Sää oli tähän tarkoitukseen mitä epäotollisin, sillä äkäinen viima pöllytti lunta ja heikkorakenteisimpia jalankulkijoita silmilleni, mutta lailla tiikerin taivalsin läpi tuulen ja tuiskun vaaroja kaihtamatta. Alkuperäinen tarkoitukseni oli vauhtileikitellä noin tunnin verran, mutta loppujen lopuksi juoksinkin hieman tavallista pitemmän pk-lenkin. Matkaa kertyi 14 kilometriä ja aikaa tuhraantui 1:17, mikä oli noissa olosuhteissa ihan hyväksyttävä tulos.