torstai 9. helmikuuta 2012

Torstain puolipitkä

Kävin tänään juoksemassa ensimmäisen vähän tavallista pidemmän lenkkini melkein kuukauteen. Kilometrejä kertyi reilut 17, joten ihan varsinaiseksi pitkikseksi tuota tämänpäiväistä pyrähdystä ei vielä kehtaa kutsua, mutta se oli kuitenkin selkeästi pisin lenkkini polvikikkailujen jälkeen.

Juoksu sujui pääasiassa ihan mukavasti. Lämpömittari näytti kahdeksaatoista pakkasastetta, mutta koska olin liikkeellä vielä melko inhimilliseen kellonaikaan, lämmitti aurinko menoa mukavasti. Kipakan pakkaskelin ja auringonpaisteen vuoksi lenkkimaisemat olivat kohdallaan; intomielisemmän juoksijan mieleen olisi saattanut juolahtaa vaikka jäädä hetkeksi ihailemaan sulana höyryävää Saimaata ja udun takaa nousevaa Olavinlinnaa, mutta perisuomalaisena mutrujörrikkänä tyydyin vain vauhdista toteamaan että kivalta näyttää.


Mertalan kaupunginosassa olin kolaroida muodikkaisiin toppa-asuihin pukeutuneiden huligaaninuorten kanssa, jotka kaupungin omaisuutta halventaen laskivat kalliilla lumilaudoillaan pitkin rappusten kaiteita. Onko mokomaa ennen kuultu! Minun nuoruudessani keskityttiin vain suojeluskuntatyöhön ja lukupiireihin. Onneksi pojat olivat sentään pukeutuneet lämpimästi ja vetäneet pipot korville. Muuten voisivat vaikka vilustua.

Saavuttuani kaupungin itäpuolelta takaisin sivistyksen pariin päätin käydä nopeasti kiertämässä yhden kierroksen verran Sulosaaren kuntoradalla. Typerämpää päätöstä olisin tuskin voinut tehdä, sillä sain huomata, että rata oli lumisateen jäljiltä kehnossa kunnossa eikä aurinkokaan sitä lämmittänyt. Umpihangessa harppoessani aloin hikoilla, ja kuten kaikki pakkasella hikoilleet tietävät, on hikoilu ensimmäinen askel kohti infernaalista palelua. Parin kilometrin pituisen lenkin kiertäminen huulet sinisenä oli hidas ja epämiellyttävä kokemus, joka vei puhdin jaloistani melkein koko loppulenkin ajaksi. Sulosaari ei osoittautunut nimensä veroiseksi.

Kotona fiilis oli kohdallaan. Vaikka 17 kilometrin hölkkä ei vielä ihan pitkän lenkin kriteereitä täytäkään, oli tämänpäiväinen pyrähdys jonkunsorttinen osoitus siitä, että aiemmin kipuillut polvi alkaa olla jo kuntoutunut. Suihkun jälkeen ajattelin palkita itseni oluella, mutta koska jääkaappi ammotti tyhjyyttään, jouduin tyytymään hanaveteen. Köyhät ovat köyhän eväät.

Tänään soi korvalappustereoissa The Black Keys, asiallinen rokkibändi amerikanmaalta. Kuuntele ja nauti:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti